Yrityksen johto

Roar Arstad

TOIMITUSJOHTAJA

Roarilla on vankka tausta sekä terveyden että nopean päivittäistavarakaupan eli FCMG:n (Fast Moving Consumer Goods) alalta. Hänellä on todella erinomaisesti kokemusta siitä, miten yhtiötä kasvatetaan kumppaneita ajatellen ja samalla loppuasiakkaan tyytyväisyydestä huolehtien. Cosmetic Groupin toimitusjohtajana ja Vita-, Vita Exclusive- ja Vita.no-kauppaketjujen omistajana hän kasvatti yhtiötä, sen markkinaosuutta ja teki siitä markkinajohtajan. Roarin tärkein rooli Eqologyssa on vahvan yhtiörakenteen laatiminen kaikilla tasoilla yhdessä hallinnon, Equorumin ja liikekumppaneiden kanssa. Hän luo yhtiölle strategian, jolla se voi kasvaa johtokunnan ja omistajien kunnianhimoisten tavoitteiden mukaisesti.

Børre Gjersvik

TERVEYSKÄSITTEIDEN PRESIDENTTITUTKIMUS, KEHITTÄMINEN JA VIESTINTÄ

Børre Gjersvik on toiminut Eqologyn kansainvälisen liiketoiminnan johtajana tammikuusta 2014, ja hänestä tuli toimitusjohtaja marraskuussa 2014. Børre on koulutukseltaan ekonomi, ja hän on pätevä ravitsemusterapeutti, jolla on yli 13 vuoden kokemus ravitsemus- kosmetiikka- ja ihonhoitoalalta. Børre on myös työskennellyt toimitusjohtajana Dermanorilla, ollut terveysosaston johtajana Midelfart AS:llä, sekä Pohjoismaiden johtajana Herbalifella kahdeksan vuoden ajan.

Dr. Med. Hogne Vik

Tuote- ja Tutkimuspäällikkö

LT Hogne Vikillä on myös MBA-tutkinto ja ainutlaatuinen kansainvälinen tausta teollisuuden palveluksessa. Hän on työskennellyt mm. seuraavissa yrityksissa: Nycomed/­Nycomed Amersham, Pronova BioPharma ja Aker Biomarine. Hogne on tällä hetkellä myös NattoPharman toimitusjohtaja. Lääkärin ja professorin ominaisuudessa hän on julkaissut yli 80 kansainvälisen tason tieteellistä artikkelia, jotka käsittelevät mm. allergiaa ja ravintolisiä. Hän on toiminut sekä johtovastuussa että tuotekehitysvastaavana kansainvälisissä ravintolisä- ja lääkeyhtiöissä. Hän on vastannut tunnettujen omega-3-tuotteiden dokumentaatiosta ja ollut mukana kehittämässä K2-vitamiinia ravintolisänä.

Bartosz Wogórka

IT- JA TOIMINNANJOHTAJA

Bartoszilla on maisterintutkinto tietojenkäsittelystä ja yli 20 vuotta ammatillista kokemusta IT-alalta. Hän on kulkenut koko matkan aina verkkosivujen suunnittelijasta järjestelmäarkkitehdista, johtavasta ohjelmoijasta ja projektipäälliköstä IT-toimintojen johtajaksi toimittuaan useissa maailmanlaajuisissa yhtiöissä Puolassa ja Norjassa. Bartosz on työskennellyt Eqologylla jo yli kymmenen vuotta. Nykyisessä asemassaan hän on ollut vuoden 2018 kesäkuusta lähtien. Hänen nykyinen roolinsa kattaa yhtiön ja operaatioiden optimoinnin ja hallinnan, jotta IT-teknologia tukee yhtiön tavoitteita ja strategiaa.

Erik Eskedal

MARKKINOINTI- JA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ

Erik aloitti työt Eqologylla joulukuussa 2019. Hänellä on 18 vuoden kokemus markkinoinnista, ja hän on erikoistunut digitaaliseen viestintään, CRM:ään ja asiakasmatkoihin. Erikillä on myös kokemusta teknologian ja konsulttipalveluiden alalta. Hän on työskennellyt joissain suurimmista markkinointiverkostoista, kuten BBN Internationalilla Iteossa ja IPG Mediabrandsilla.

Asgeir Naalsund

OPERATIIVINEN JOHTAJA

Asgeir Naalsund on työskennellyt Eqologylla helmikuusta 2017 lähtien. Hänellä on koulutus rahoituksen ja liiketalouden sekä logistiikan alalta. Hänellä on laajalti kokemusta yhtiön riskien tunnistamisessa, seuraamisessa ja rajoittamisessa sekä taloushallinnassa ja prosessien ja rutiinien kehityksessä. Asgeir on aikaisemmin työskennellyt seitsemän vuotta rahoitus- ja liiketalouden hallinnan johtajana Norsk Gjenvinning Industri AS -yhtiössä. Hänellä on myös 20 vuoden kokemus tietokonealalta ja monesta eri roolista siellä. Hän on ollut muun muassa talouspäällikkö ja logistiikkapäällikkö yhtiöissä, kuten GPI AS, Contempus AS, Affecto AS ja niiden tytäryhtiöissä.